© Kaikki täältä löytyvä materiaali on vapaasti käytössäsi.

Tarvitsemme apuasi!

Lastemme koulu on uhattuna!

Helsingin kaupungin Net Effect -konsulttiyhtiöllä teettämässä suunnitelmassa ehdotetaan Käpylässä sijaitsevan Yhtenäiskoulun lakkauttamista.

Yhtenäiskoulu on tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa viettävä koulu, jota oppilas voi käydä pienestä ekaluokkalaisesta ylioppilaaksi asti. Se on elinvoimainen yhteisö, jossa vaalitaan koulun olemassaolon aikana muotoutuineita perinteitä.Yhtenäiskoulussa lapset ovat tärkeitä. Koulussa on lämmin ja turvallinen ilmapiiri, siellä sekä opitaan että voidaan hyvin.

Yhtenäiskoulun lisäksi uhattuina ovat Käpylän lasten hyvinvointi ja heidän saamansa opetuksen laatu. Lapsia ei voi, eikä saa kohdella kuin karjaa! Lapset tarvitsevat IHMISENKOKOISEN koulun, jossa jokainen oppilas kohdataan yksilönä. Opintosuoritukset eivät parane tai lasten hyvinvointi lisäänny kasvattamalla jo ennestään ylisuuria koulu-ja luokkakokoja.

Lasten asia on tärkeä. Eduskuntavaalien alla siitä tulee kuitenkin osa poliittista peliä, jossa pienet jäävät isojen jalkoihin kaikkien puolueiden julistaessa yhdestä suusta lastemme parasta, käytännön toimien osoittaessa jotain muuta.

Meidän hankkeemme etenee pienten ihmisten ehdoilla ja kyvyillä sekä nollabudjetilla samaan aikaan, kun poliittisilla järjestöillä, Helsingin kaupungilla sekä muilla asiaan sotkeutuneilla tahoilla on varaa tarjoilla lehdistön edustajille tuulihattuja. Ei liene epäselvää, miksi koulujen lakkauttamisen saama mediajulkisuus on pääsääntöisesti isojen asialla. Vanhempien mielipidekirjoituksia ei julkaista valtalehdissä. Lasten mielipidettä ei kysytä.

Yhteiskuntaa ei voi tänä päivänä, vuonna 2006 pyörittää 70-luvun malliin. Sisäisen Suomettumisen aika on ohi! Enää ei pienten ihmisten ääntä voi vaientaa!

Seis poliittiselle kähminnälle ja vaalisirkukselle lastemme kustannuksella! Pienten puolesta paksuja vastaan!

Vetoamme sinuun,

Kopioi kampanjabanneri blogiisi/ sivullesi. Ohjeet osoitteessa: http://ihmisenkokoinen.blogspot.com/search/label/Kampanja

Nettiadressi ja lisätietoa osoitteessa:
http://www.adressit.com/ynk

Lämmin kiitos avustasi!
Yhtenäiskoulun lasten ja vanhempien puolesta,

Saana Manninen,
Yhtenäiskoululaisen äiti

saana.manninen@gmail.com
ihmisenkokoinen.blogspot.com

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Perheenäiti yritti, mutta pelästyi ohjeita. Ne näyttivät jotenkin vaarallisilta.

Perheenäiti on kuitenkin hengessä mukana.