Uusi vuosi on käynnistynyt harmaana ja arkisena. Joulupukki ei tuonut Käpylän lapsille lahjaksi ihmisenkokoista koulua. Yhtenäiskoulu on edelleen lakkautusuhan alla.
Myöhemmin tänä vuonna julkaistava Helsingin kaupungin tilinpäätös kertoo, miten Joulupukki muisti kaupunkia. Vuonna 2005 kaupungin tilinpäätös (.pdf) oli 124,1 milj. euroa ylijäämäinen. Nähtäväksi jää, antoiko Pukki enemmän vai vähemmän viime vuonna. Todennäköisesti myös viimevuoden ylijäämällä ylläpitäisi montaa koulua monta vuotta.
Nyt on muotia lakkauttaa pieniä yksiköitä. Tulevina vuosina kaupungin kaikki koulut yhdistetään tuhannet oppilaan laitoksiksi, koska koulun koolla ei kuulemma ole ”suoranaista vaikutusta työrauhaan tai kouluviihtyvyyteen”.
Näillä näkymin koulujen kokoa voidaan kasvattaa kohti ääretöntä ja sen yli.
Nykyisyys vaikuttaa vain aavistuksen valoissammalta kuin tulevaisuus, joten suuntasin katseeni menneisyyteen. Jo vuosituhannen alussa kirjoitettiin:
”Hallinnollisteknokraattisessa otteessa mielenkiinto saattaa pysähtyä suoritteiden mittaamiseen ja niiden mekaaniseen tehostamiseen.” (Bardy, Salmi & Heino 2001, 127.)
”Lapset tarvitsevat jokapäiväistä läsnäolevaa suhdetta paikalla oleviin todellisiin ihmisiin, jotka kykenevät riittävästi jakamaan lasten ilot ja murheet sekä opastamaan maailmaan suuntautumisessa ja sen ymmärtämisessä – kotona, päivähoidossa ja koulussa.” (Bardy ym. 2001, 142.)
On kuin yhteiskunnassamme ei olisi vuosikausiin muuttunut mikään, ainakaan parempaan suuntaan. Hallinnollisteknokraattinen ote uhkaa edelleen lasten hyvinvointia. Taloudellisilla näkökohdilla voidaan perustella lähes mitä tahansa. Miksei saman tien todeta, että ”lapset ovat liian suuri menoerä yhteiskunnalle” ja kumota perusopetuslakia? Näin säästyisi suuria määriä verotuloja, kun lasten koulunkäyntiä ei enää lainkaan rahoitettaisi julkisin varoin!
Eteläisessä naapurimaassamme Virossa suhtaudutaan vakavasti siihen, että lasten kouluttaminen on inhimillistä pääomaa ja sijoitus tulevaisuuteen. Viron opetusministeriö aikoo lennättää koululaisia taidehistorian retkille Pariisiin ja Roomaan (STT, 9.1.07).
Talouden näkökulmasta tarkasteltuna lasten kasvuolojen kannattaisi kokonaisuudesssaan olla sellaiset, että mahdollisimman moni lapsi voisi aikuiseksi kasvettuaan osoittautua ”tuottavaksi kansalaiseksi” ja ”kannattavaksi sijoitukseksi” eli suomeksi sanottuna tasapainoiseksi ja toimintakykyiseksi ihmiseksi.
”On tarpeen kiinnittää erityistä huomiota lasten emotionaalisen ja sosiaalisen pääoman kartuttamiseen. Niiden varassa kasvavat myös järki, ymmärrys ja tiedollinen joustavuus.” (Bardy ym. 2001, 152.)
Lasten emotionaalisen pääoman kartuttamiseen kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti Suomessa, sillä Pölkin (2001, 136) mukaan suomalaiset lapset olivat kuormittuneempia ja elämään pelokkaammin ja varovaisemmin suhtautuvia kuin muiden Pohjoismaiden lapset. Lisäksi Järventie (2001, 89) kertoi, että suomalaisista lapsista 29%:lla oli huolestuttava elämäntilanne. Heidän saamansa hoiva ja huolenpito oli selvästi puutteellista ja heillä oli erittäin kielteinen identiteetti.
”Jatkuvien muutosten yhteiskunta vaatii persoonallisuuden rakenteiltaan vahvasieluisia ihmisiä, jotka kykenevät vaihtuviin oloihin kadottamatta turvallisuuttaan ja mielenrauhaansa.” (Bardy ym. 2001, 130.)
Kansantaloudelliselta kannalta katsottuna lasten kouluttaminen tiedollisesti, taidollisesti, emotionaallisesti ja sosiaalisesti yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi on kannattavaa. Talouden ammattilaisilla ei kuitenkaan ole vaadittavaa asiantuntemusta lasten kasvun turvaamiseen. Lapset eivät ole tavaroita, joita voidaan säilyttää suurissa varastoissa, kunnes ne kypsyvät ja alkavat tuottaa satoa.
”On väitettävissä ettei lapsuus ole yksinomaan valmistautumista yhteiskuntaelämään ja siinä toimimiseen, vaan se on jo itsessään ”elämää” ja osallisuutta yhteiskuntaelämään.” (Alanen 2001, 173.)
Lähteet:
Alanen, Leena 2001. Lapsuus yhteiskunnallisena ilmiönä. Teoksessa Sankari, Anne & Jyrkämä, Jyrki (toim.) Lapsuudesta vanhuuteen – iän sosiologiaa. Tampere: Vastapaino. 161-186.
Bardy, Marjatta & Salmi, Minna & Heino, Tarja 2001. Mikä lapsiamme uhkaa? Suuntaviivoja 2000-luvun lapsipoliittiseen keskusteluun. Stakes raportteja 263. Helsinki: Stakes.
Järventie, Irmeli 2001. Eriarvoisen lapsuuden muotokuvia. Teoksessa Järventie, Irmeli & Sauli, Hannele (toim.) Eriarvoinen lapsuus. Helsinki, Porvoo: WSOY, 83-124.
Pölkki, Pirjo 2001. Oppilaiden syrjäytymisuhkien tunnistaminen ja ehkäisy peruskoulun haasteena. Teoksessa Järventie, Irmeli & Sauli, Hannele (toim.) Eriarvoinen lapsuus. Helsinki, Porvoo: WSOY, 125-146.
