© Kaikki täältä löytyvä materiaali on vapaasti käytössäsi.

Toimintaryhmä tiedottaa

Tervehdys taas yhtenäiskoululaisten vanhemmille.


YHTENÄISKOULU ON EDELLEEN IHMISEN KOKOINEN

Toimintaryhmä Pro Ynk tiedottaa seuraavaa:

Rintanappikampanja Postia Päättäjille onnistui hyvin, opetuslautakuntaan ja kaupunginvaltuustoon postitettiin yhteensä 300 nappia saatekirjeineen. Kiitos kaikille osallistujille! Kampanja ehti jo saada positiivista palautetta yhden opetuslautakunnan jäsenen blogissa.

Opetuslautakunta on kutsuttu tutustumaan kouluun tiistaina 23.1.2007. Heille on tämän unohtumattomaksi aiotun vierailun yhteydessä tarkoitus luovuttaa vino pino tärkeää aiheeseen liittyvää tietoa siitä, miksi Yhtenäiskoulua ei saa lakkauttaa. Vinkit kaikenlaisesta YNKin kaltaisen koulun säilyttämistä tukevasta tutkimus- ym. tiedosta (artikkelit, väitöskirjat, kaikenlaiset julkaisut, nettisivut, mitä tahansa), josta
uskotte olevan heille hyötyä, ovat varsin tervetulleita Pro Ynkin osoitteeseen pro.ynk@edu.hel.fi tiistaihin 19.12 mennessä. Sen jälkeen tieto kootaan yhteen helposti nieltäväksi paketiksi, jota opetuslautakunta pääsee tammikuussa opiskelemaan.

Vireillä on myös ynkkiläisten nuorten itse ideoima rock-konsertti Yhtenäiskoulun puolustamiseksi ensi vuoden alkupuolella. Tästä lisää vuodenvaihteen jälkeen.

Olemme myös ideoineet keskustelutilaisuutta Helsingin koulupolitiikasta eduskuntavaalien alla maaliskuussa... annamme tuleville päättäjille oivallisen tilaisuuden tehdä vaalityötään ja nostamme samalla Yhtenäiskoulun vaalikartalle järjestämällä tilaisuuden koulun tiloissa. Tästäkin lisää myöhemmin.

Yhtenäiskoulua puolustava nettiadressi on kerännyt jo yli 1500 nimeä, mutta lisää tarvitaan ja paljon.

TOIMI SIIS NÄIN:

1

Levitä edelleen sanaa Yhtenäiskoulua puolustavasta adressista
www.adressit.com/ynk

2

Vietä rauhaisa joulu ja hauska uusivuosi, lataa akut ja

3

tule seuraavaan YNKin vanhempien kokoukseen koulun auditorioon

KESKIVIIKKONA 10.1.2007 klo 18.

Nähdään silloin!

1 kommentti:

Saana kirjoitti...

Lukijalle:

Kuuntelin eilisessä toimintaryhmän kokouksessa suunnitelmia koulupoliittisen keskustelutilaisuuden järjestämisestä eduskuntavaalien alla. Katson tarpeelliseksi todeta, että lastensuojelutyön ammatilaisena en voi olla mukana järjestämässä ko. keskustelutilaisuutta.

Yhtenäiskoulun ja sen säilyttämistä ajavan toimintaryhmän tehtävänä ei ole antaa ehdokkaille "oivallista tilaisuutta tehdä vaalityötään ja nostaa samalla Yhtenäiskoulua vaalikartalle". Ymmärrän, että näin vaalien alla on monia tahoja, joille lasten ja vanhempien hätä toimii polttoaineena matkalla kohti Arkadianmäkeä.

Lasten asioita on kuitenkin hoidettava asiallisesti vaaleista ja poliittisista intohimoista huolimatta. Se lienee koko kansan etu, myös ilman jäsenkirjaa? Koulu on lapsia varten.

Nettiadressi-kampanja ja eräänlaiseksi avoimeksi tiedotuskanavaksi muotoutunut Ihmisenkokoinen koulu-blogi eivät ole eivätkä tule olemaan minkään poliittisen ryhmittymän tai aatesuuntauksen asialla.